Siirry sisältöön

Hallitus

Hallitustoiminta

HUMAKOn hallitus vastaa opiskelijakunnan päivittäisestä käytännön toiminnasta. Hallituksen toimintaa vuositasolla ohjaavat edustajiston hyväksymät toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Edustajisto siis päättää suuret suuntalinjat, joita hallitus omalla toiminnallaan toteuttaa. Opiskelijakunnan toimintaa ohjaaviin dokumentteihin voit tutustua materiaalipankissa, josta löytyy muun muassa HUMAKOn strategia, poliittinen ohjelma ja yhdenvertaisuussuunnitelma.

HUMAKOn hallituksen jäsenillä on omat vastuutehtävänsä joita toteutetaan sekä yksilöllisesti että tiimeissä ja kollektiivisesti hallituksena. Hallitustyöskentelyä tehdään pääsääntöisesti etänä mutta vaihtelevasti myös livenä Helsingissä, jolloin HUMAKO kattaa tarvittavat matkakustannukset.

HUMAKOssa hallitustoiminta työllistää hallituksen jäseniä keskimääräisesti noin 5–20 tuntia viikossa ja voit itse vaikuttaa työtehtäviesi määrään. Puheenjohtajistolta toiminta vie aikaa hallituksen rivijäsentä enemmän. Hallitustoiminta on ympärivuotista mutta työskentely rauhoittuu kesän ajaksi juhannuksesta elokuun alkuun. Hallituksen jäsenen työnkuva muodostuu muun muassa tiimikohtaisista tehtävistä, erilaisista kehitysprojekteista ja hallitustoiminnan päivittäisistä toiminnoista.

Lisätietoja hallituksen toiminnasta sekä hallitukseen hakemisesta antavat HUMAKOn hallituksen puheenjohtaja Elina Liekkinen ([email protected], 045 22 5030) sekä toiminnanjohtaja Aleksi Niemi ([email protected], 044 257 8884).

Projektit

HUMAKOssa toteutetaan vuosittain erilaisia toimintasuunnitelmaan perustuvia projekteja. Projekteille nimetään aina vastuuhenkilö ja työryhmä sekä määritellään kyseistä projektia ohjaava tiimi. Projekteihin voivat osallistua myös muut kuin hallituksen jäsenet, sillä työryhmiin järjestetään kaikille avoimia hakuja.

Viime vuosina toteutettuja projekteja ovat esim:

  • HUMAKO-infot ja kiertueet
  • Vuosijuhlat
  • Kestävän kehityksen, verkkoyhteisöllisyyden ja yhdenvertaisuuden kehittäminen

Opiskelijakunnan viestintä

Viestintää HUMAKOssa tekevät kaikki hallituksen jäsenet vastuualueeseensa liittyen. Viestintää koordinoi hallituksen viestintävastaavan johtama viestintätyöryhmä.

HUMAKOn käyttämiä viestinäalustoja ovat:

  • Slack
  • Microsoft Teams
  • Instagram
  • Facebook
  • Discord
  • Nettisivut

Hallitustoiminnan opinnollistaminen

HUMAKO on pohjimmiltaan oppimisorganisaatio ja hallituksen jäsenenä on mahdollista opinnollistaa tehtäviään ja oppimistaan. Opintopisteiden määrä riippuu hallituksen jäsenen tehtävänkuvasta ja tuntimäärästä. Toiminnanjohtaja tekee jokaisen hallituksen jäsenen kanssa henkilökohtaisen suunnitelman opintojen edistämiseen ja tekemisen edistämiseen. HUMAKOssa myös johtamiseen suhtaudutaan mahdollisuutena oppia ja kehittyä. Myös puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi voi myös hakea ilman aiempaa kokemusta johtamisesta tai opiskelijakunnasta toimimista.

Opinnollistamisen lisäksi hallitustoimijana opit muun muassa kokouskäytäntöjä ja työelämätaitoja sekä pääset verkostoitumaan erinäisten yhteistyökumppaneiden, sidosryhmien ja muiden korkeakouluopiskelijoiden kanssa.

Hallituksen tiimit

HUMAKOn hallitus on jakautunut tällä hetkellä kolmeen tiimiin: edunvalvonta-, paikallistoiminta- sekä palvelu- ja tapahtumatiimiin. Tiimit kokoontuvat verkkopalavereihin muutaman viikon välein ja ne esimerkiksi valmistelevat esityksiä hallituksen kokouksiin ja työstävät oman vastuualueensa prosesseja.

Edunvalvontatiimi

Edunvalvontatiimil (ev-tiimi) vastaa vaikuttamisesta korkeakoulussa, opiskelijoiden etujen ajamisesta sekä niistä tiedottamisesta ja yhdenvertaisuuden edistämisestä. Edunvalvontatiimin vetäjänä toimii hallituksen puheenjohtaja ja sen toiminta perustuu HUMAKOn strategiaan sekä poliittiseen ohjelmaan.

Edunvalvontatiimi tekee yhteistyötä myös muiden opiskelijakuntien kanssa sekä paikallisesti että maanlaajuisesti.

Edunvalvontatiimin tehtäviä ovat mm.

  • palautteiden kerääminen ja käsittely sekä niiden pohjalta vaikuttaminen
  • häirintäyhdyshenkilötoiminnan koordinointi ja kehittäminen
  • Humakin työryhmien opiskelijaedustajien koordinointi
  • vaikuttaminen HUMAKOn kattojärjestö Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKiin

Paikallistoimintatiimi

Paikallistoimintatiimi (paikkaritiimi) vastaa HUMAKOn paikallisen tutor- ja jaostotoiminnan suunnittelusta, kehittämisestä ja koordinoinnista. Paikallistoimintatiimin vetäjänä toimii HUMAKOn asiantuntija. Paikallistoiminta on tavoitteellista kehittämistoimintaa, jonka tavoitteet pohjautuvat HUMAKOn strategiaan sekä Humakin kanssa vuosittain laadittavaan tutoroinnin toimintasuunnitelmaan.

Paikallistoimintatiimin tehtäviä ovat mm.

  • paikallistoimijoiden kouluttaminen vuoden aikana
  • paikallistoiminnan tukeminen ja kehittäminen
  • käsitellä ajankohtaisia asioita paikallistoimijoiden kanssa heidän palavereissaan
  • pitää yhteyttä ryhmien vastaaviin

Palvelu- ja tapahtumatiimi

Palvelu- ja tapahtumatiimi (pata-tiimi) vastaa jäsenyyteen, jäsenhankintaan ja -palveluihin, verkkokauppaan ja tuotevalikoimaan liittyvästä kehittämistyöstä. Lisäksi tiimissä käsitellään HUMAKOn tapahtumatuotantoon ja yhteistyökumppanuuksiin liittyviä tehtäviä. Palvelu- ja tapahtumatiimiä johtaa hallituksen varapuheenjohtaja jonka lisäksi mukana on toinen opiskelijakunnan työntekijöistä. Tiimin toiminta ja tavoitteet perustuvat HUMAKOn strategiaan sekä vuosittaiseen toimintasuunnitelmaan.

Johtaminen ja johtajana toimiminen HUMAKOssa

HUMAKOssa johtaminen perustuu valmentamiseen sekä toimijoita tuetaan omalla tavalla tekemiseen ja virheisiin suhtaudutaan mahdollisuutena oppia. Toimijoita tuetaan omien työskentelytaitojen kasvattamisessa ja omien vahvuuksiensa löytämisessä. HUMAKOssa toimintaa johtavat tiiminvetäjät ja hallituksen puheenjohtaja.

HUMAKOssa tiiminvetäjinä toimivat sekä työntekijät että hallituksen puheenjohtajat. Tiiminvetäjät vastaavat oman tiiminsä toiminnan johtamisesta ja oman tiimin jäsenten ohjaamisesta. Tiiminvetäjät tukevat oman tiimin jäsenten osaamisen kehittymistä ja seuraavat tiimin jäsenten jaksamista. HUMAKOn käynnissä olevaa toimintaa ohjataan tiiminvetäjien palavereissa joita pidetään verkkoyhteydellä noin joka toinen viikko.

HUMAKOn toimintaa kokonaisuudessaan johtaa johtotiimi, jossa toimii hallituksen puheenjohtaja, hallituksen varapuheenjohtaja ja HUMAKOn toiminnanjohtaja. Johtotiimi kokoontuu viikoittain.

Johtotiimin vastuulla on

  • sidosryhmäyhteistyö
  • hallituksen kokoontumisten valmistelu
  • hallinnon ylläpito ja kehittäminen
  • yleinen talouden seuranta

Johtotiimissä toimivan varapuheenjohtajan tehtävänä on vastata palveluista ja tapahtumatuotannosta. Puheenjohtajan tehtäviin taas kuuluu opiskelijakunnan toiminnan kehittäminen, päätöksenteosta huolehtiminen ja opiskelijakunnan toiminnan seuranta sekä edunvalvonta ja vaikuttamistoiminta.

Hallitukseen hakeminen

HUMAKOn hallitukseen haetaan toimijoita pääasiallisesti syksyisin sekä vuoden aikana mahdollisten täydennyshakujen aikana. Hallitukseen hakiessasi on hyvä miettiä, haluatko toimia puheenjohtajana, varapuheenjohtaja vai hallituksen jäsenenä. Lisäksi voit jo hakuvaiheessa miettiä, minkä tiimin toiminta sinua kiinnostaa eniten. Edustajisto haastattelee hallitushakijat ennen päätöksentekoa edustajiston kokouksessa.

Hallitukseen haetaan laittamalla vapaamuotoinen hakemus puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai hallituksen jäsenen tehtäviin. Hakemuksessa kerrot itsestäsi, motivaatiostasi hallitustoimintaan ja siitä miksi juuri sinut pitäisi valita. Hakemuksessa voit tuoda esille myöskin kiinnostusta eri tiimien toimintaa kohtaan. Etukäteiskokemusta vastaavista tehtävistä ei tarvitse olla, vaan saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi hallituksessa. Haun aikana voit keskustella toiminnanjohtajan kanssa erinäisistä opinnollistamismahdollisuuksista.

Hallitushaun päätyttyä valinnat tehdään edustajiston kokouksessa. Hallitukseen valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) jäsentä. Hallitus päättää keskenään hallitustoimijoiden vastuualueista ja tiimeistä valinnan jälkeen hallituksen järjestäytyessä. Omista vastuualueista huolimatta hallitus on vastuussa kaikesta toiminnasta kuitenkin yhdessä. Hallituksen perehdytys ja opinnollistamisen kartoituskeskustelut alkavat heti hallituksen valinnan jälkeen. Perehdytykseen kuuluu itsenäistä materiaalin läpikäyntiä sekä tiimikohtaista että koko hallituksen yhteistä perehtymistä livenä ja verkossa.

​Voit hakea HUMAKOn hallitukseen hakuaikojen sisällä lähettämällä avoimen hakemuksen ja CV:n toiminnanjohtajalle sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Hallitushaku 2025

Lisätietoa seuraavan toimikauden hallitushausta julkaistaan syksyllä 2024.

Facebook Messenger