Lisää läpinäkyvyyttä Humakin työryhmien toimintaan
top of page

Lisää läpinäkyvyyttä Humakin työryhmien toimintaan

15.10.2013


Lisää läpinäkyvyyttä Humakin työryhmien toimintaan!


Opiskelijakunta HUMAKO on pöyristynyt siitä suunnasta mihin Humakin työryhmät ovat menossa. Vuoden 2013 alussa Humakissa oli 25 eri toimielintä, joista n. 10 oli Humak-tasoisia. Uudistuksen jälkeen toimielimiä tulee olemaan 21, joista 10 tulee olemaan Humak-tasoisia.

Vuoden 2013 alussa HUMAKO nimesi opiskelijaedustajan kaikkiin Humak-tasoisiin sekä 3 alueelliseen toimielimeen edustajansa. Vuonna 2014 edustusta tulee olemaan 5 Humak-tasoisessa ja 4 alueellisessa työryhmässä. HUMAKO on tällä hetkellä huolissaan siitä missä he pääsevät vaikuttamaan juurikin koko Humakia koskeviin päätöksiin ja niiden valmisteluihin.


”Kaikki mitä ammattikorkeakoulussa tapahtuu vaikuttaa sen opiskelijoihin. Etenkin nyt uuden rahoitusmallin myötä on tärkeää pitää huolta, että opiskelut sujuvat kaikilla hyvin ja ne vastaavat sekä työelämän että opiskelijoiden tarpeita”, toteaa hallituksen varapuheenjohtaja Mari Sutinen.


HUMAKOn edustajia huolestuttaa erityisesti se, että opiskelijat eivät ole enää mukana heidän opintojaan kehittävissä työryhmissä, vaan opiskelijakunnan edustajia kutsutaan tarvittaessa pitämään asiantuntijapuheenvuoroja tai heitä pyydetään lausumaan jostain aiheesta. Tällainen toimiminen vie helposti fokuksen pois siitä mikä tehdään aidosti opiskelijoiden hyväksi ja mikä ei. Samalla voidaan asettaa kyseenalaiseksi se kenellä on oikeus päättää, milloin opiskelijoiden mielipidettä kuullaan. HUMAKOn mielestä tämän pitää olla opiskelijoiden ja heidän edustajiensa päätettävissä.


Tämän pohjalta opiskelijakunta HUMAKO vaatii Humakia järjestelemään työryhmäkäytäntöjään uusiksi niin, että kaikkien työryhmien esityslistat ovat nähtävillä hyvissä ajoin ennen kokousta. Tämä antaa asiaan kuuluville asiantuntijatahoille mahdollisuuden saada oman mielipiteensä toimitettua kokouksen kuultavaksi.


”Miten voidaan kehittää jotain tuotetta ilman, että asiakaskuntaa kuunnellaan? Eli toisin sanoen: Miten voidaan kehittää ammattikorkeakoulua kuulematta opiskelijoiden mielipidettä? Ei mitenkään! Humakin olisi tarpeen lisätä läpinäkyvyyttä toimintaansa ja sitä kautta parantaa opiskelijoiden luottamusta siihen, että heidän mielipiteillään on oikeasti väliä.”, vaatii hallituksen puheenjohtaja Emma Koskimaa.


Helsingissä 15.10.2013


Emma Koskimaa

Hallituksen puheenjohtaja 201

Opiskelijakunta HUMAKO


Mari Sutinen

Hallituksen varapuheenjohtaja 201

Opiskelijakunta HUMAKO


Lisätietoja: Emma Koskimaa, pj.humako@humak.edu

bottom of page