top of page

HUMAKOlle ennätyksellinen äänestysprosentti edustajistovaaleissa

(This is only in Finnish)

HUMAKOn haalarimerkki juhlavan taustan edessä.

Opiskelijakunta HUMAKOssa järjestettiin tänä vuonna edustajistovaalit ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Äänestysaktiivisuudessa saavutettiin oma kaikkien aikojen ennätys sekä menestystä myös valtakunnallisessa vertailussa.


HUMAKOssa päästiin tänä vuonna järjestämään edustajistovaalit. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo vuosia - viimeksi HUMAKOssa järjestettiin edustajistovaalit vuonna 2017.

Edustajistovaaleissa ehdokkaat ja äänioikeutetut ovat HUMAKOn jäseniä. 15 eniten ääniä saanutta henkilöä ansaitsi paikan opiskelijakunnan edustajistossa toimikaudelle 2024.


Vaaleissa äänioikeutettujen määrä oli 536, joista äänensä antoi 159 henkilöä. Äänestysprosentti oli 29,66 %. Tämän vuoden äänestysprosentti oli HUMAKOn oma ennätys. Aikaisempien vuosien vaaleissa korkeimmat äänestysprosentit ovat olleet 25,88% (2017), 25,88% (2016) ja 17,63% (2015).


"Olen todella ylpeä meidän vaalituloksesta. Lähtökohtaisesti jo se, että saatiin vaaleihin vaadittava ehdokasmäärä kertoo opiskelijoiden vaikuttamisaktiivisuuden lisääntymisestä. Se on hyvä uutinen, etenkin koronavuosien jälkeen. Meidän toimintamme on riippuvainen vaikuttamishaluisista opiskelijoista, joten minua ilahduttaa ehdokasmäärän lisäksi jäsenten äänestysaktiivisuus ja siinä menestyminen myös valtakunnallisessa vertailussa. Nämä ovat pienenä opiskelijakuntana niitä tärkeitä ylpeyden hetkiä", kommentoi HUMAKOn toiminnanjohtaja Suvi Torikka.


HUMAKO menestyi äänestysaktiivisuudessa myös valtakunnallisella tasolla - äänestysaktivisuus oli toiseksi parasta. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK julkaisi tiedotteen opiskelijakuntien edustajistovaaleista ja aktiivisimmin äänestettiin Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAMOKissa, jossa äänestysprosentti nousi 34,35 prosenttiin. Seuraavaksi korkeimmat äänestysprosentit olivat Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOssa 29,66 prosentilla, ja Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKOssa 26,42 prosentilla.


Suurimmaksi vaaliliitoksi HUMAKOn vaaleissa äänestettiin 78 äänellä Humakin vihreä vasemmisto (HuViVa). HuViVan listalta löytyi myös näiden vaalien ääniharava Christian Karau, joka sai 29 henkilökohtaista ääntä. Lisää tietoa vaalituloksesta löydät HUMAKOn vaalitulos tiedotteesta.


Mistä edustajistovaaleissa oli kyse?


Edustajistovaaleilla valittiin ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien edustajistot, jotka ovat opiskelijakunnan korkein päättävä taho ja linjaavat sääntömääräisissä kokouksissaan muun muassa suurista toiminta- ja talouslinjoista, opiskelijakunnan jäsenmaksuista sekä lakisääteisten tehtävien henkilövalinnoista. Edustajisto valitsee myös opiskelijakunnan arkea pyörittävän hallituksen.


HUMAKOn edustajistovaaleissa asettui ehdolle 17 ehdokasta. Edustajistopaikkoja HUMAKOssa on 15. Vaalit järjestettiin, koska hakijoita oli enemmän kuin avoinna olevia paikkoja. Vaaleissa voi asettua ehdolle HUMAKOn jäsenet ja he voivat halutessaan myös muodostaa vaaliliittoja tai -renkaita. Tänä vuonna vaaliliittoja hyväksyttiin kolme kappaletta: Feministinen HUMAKO (FeMAKO), Humakin vihreä vasemmisto (HuViVa) sekä Opiskelevat Kokoomuslaiset (KOK). Lisäksi mukana oli sitoutumattomia ehdokkaita.


Edustajistovaaleja on järjestetty HUMAKOssa ainakin vuosina 2013-2017 sekä nyt vuonna 2023. Ehdokasmäärässä tehtiin ennätys vuoden 2017 vaaleissa. Silloin ehdolle asettui 20 henkilöä, vaaliliittoja oli kaksi. Vuonna 2015 HUMAKOn edustajistovaaleissa muodostettiin ensimmäistä kertaa vaaliliitto. Vaalirenkaita ei ole vielä kertaakaan vaaleissa nähty.


Opiskelijakunnan edustajisto 2024


HUMAKOn edustajistoon vuodelle 2024 valittiin vaaleilla seuraavat henkilöt:

  • Karau Christian (Humakin vihreä vasemmisto)

  • Dahlström Janita (Humakin vihreä vasemmisto)

  • Nerola Aleksi (Feministinen HUMAKO)

  • Makkonen Niina (Humakin vihreä vasemmisto)

  • Liekkinen Elina (Humakin vihreä vasemmisto)

  • Rikkola Essi (Feministinen HUMAKO)

  • Ikonen Mari (Humakin vihreä vasemmisto)

  • Kinnunen Elina (Opiskelevat Kokoomuslaiset)

  • Inberg Emmi

  • Kaita Sami (Humakin vihreä vasemmisto)

  • Laakso Laura (Feministinen HUMAKO)

  • Widberg Janina (Feministinen HUMAKO)

  • Sundell Samuli

  • Manner Kaisa (Feministinen HUMAKO)

  • Bäckström Teresa Tiia Maria (Opiskelevat Kokoomuslaiset)


Lisäksi edustajiston varajäseneksi valittiin:

  1. Hjelt Johanna (Opiskelevat Kokoomuslaiset)

  2. Löytänen Olivia


Vaaleilla valittu edustajisto perehdytetään tehtäväänsä 21.11.2023 Helsingin kampuksella. Perehtymisen ja tutustumisen lisäksi pidetään järjestäytymiskokous, jossa valitaan toimikaudelle yhteiset toimintatavat sekä valitaan edustajistolle puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Edustajisto valitsee myös opiskelijaedustajan tutkintolautakuntaan sekä hallituksen vuodelle 2024.


Comments


bottom of page