HUMAKO liittyy Opiskelijoiden liikuntaliiton jäseneksi

Päivitetty: 6. marras 2018

Opiskelijakunta HUMAKOn edustajisto on päättänyt viime kokouksessaan 17.10. HUMAKOn liittymisesta Opiskelijoiden liikuntaliiton jäseneksi. Opiskelijoiden liikuntaliitto on korkeakouluopiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka tekee valtakunnallista edunvalvontatyötä korkeakoulukentällä. OLL:n jäseniä ovat monet ylioppilaskunnat, sekä opiskelijakuntia. HUMAKO on kuulunut OLL:n aiemmin HUMAKOn kattojärjestön Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n kautta, mutta lokakuussa olleessa SAMOKin liittokokouksessa päätettiin SAMOKin erosta OLLstä, jotta opiskelijakunnat voisivat jatkossa kuulua suoraan Opiskelijoiden liikuntaliittoon ilman ylimääräisiä välikäsiä. Tämä vähentää hallinnollista työtä myös SAMOKin toimistolla. Konkreettisia etuja Opiskelijoiden liikuntaliiton tekemän edunvalvonnan lisäksi HUMAKOn jäsenille ovat OSM-kilpailut, sekä alennus Macron -merkin urheilutuotteista. Tutorit ja jaostolaiset voivat lisäksi hyödyntää tulevaa toimintaansa suunnitellessa OLL:n liikuntatapahtumien tapaturmavakuutus,sekä äänentoisto-oikeus.

Voit lukea näistä lisää OLL:n nettisivuilta täältä. Lisätietoja aiheeseen liittyen voitte kysyä hallituksen varapuheenjohtajalta Eena Kerolta. eena.kero (a) humako.net




Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO


Ilkantie 4 | 00400 Helsinki

+358 44 257 8884

Palvelupisteet | Yhteystiedot