Jyväskylän tutoreiden tervehdyskirje
Hei sinä uusi opiskelija!
Tervetuloa opiskelemaan Suomen liikuntapääkaupunkiin Jyväskylään! Kampuksemme sijaitsee Korpilahdella (Tähtiniementie 26. 41800 Korpilahti) n. 30km Jyväskylän keskustasta, kauniin Keski-Suomen luonnon keskellä. Kampuksemme on vasta rakennettu ja ovet avautuivat tammikuun alussa, joten pääsette siten aloittamaan opintonne täysin uusissa tiloissa.
Asuminen ja kulkeminen
Vaikka kampuksemme sijaitsee keskusta-alueen ulkopuolella, suosittelemme asunnon etsimistä Jyväskylästä palvelujen, opiskelijatapahtumien ja ihmisten keskuudesta. Monet aiemmat opiskelijat ovat alkuun muuttaneet Korpilahdelle, mutta syksyn edetessä päätyneet muuttamaan keskustaan lähemmäksi ihmisiä ja palveluja. Valinta on käsissänne, mutta viime vuodesta oppineena haluamme, että vältytte turhalta muuttamiselta.
Korpilahdelle pääsee kätevästi Jyväskylän Matkakeskukselta joukkoliikenteen busseilla, mutta helpoiten matka kampukselle sujuu kimppakyydein, joista voitte sopia opiskelijatovereidenne kesken. Tässä vielä linkki Jyväskylän seudun joukkoliikenteen reittioppaaseen. Suosittelemme lämpimästi lataamaan puhelimeen Linkki-sovelluksen, mistä löytyy tuo samainen reittiopas ja sitä kautta onnistuu myös lippujen ostaminen.
Facebook-ryhmä
Suosittelemme liittymään seuraaviin Facebook-ryhmiin, joissa tiedotetaan opintoihin liittyvistä asioista. Alta löydät myös WhatsApp-ryhmät, joissa voit käydä vapaata keskustelua ja esimerkiksi sopia kimppakyytejä. Ryhmistä löytyy myös tutoreita, joilta voit kysyä apua mihin tahansa. 😊
Facebook-ryhmä
Jyväskylän kampuksen opiskelijoiden ryhmä, jossa tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumista ja käydään yleistä viestintää.
WhatsApp-ryhmät
Humak21 Jkl KUTU = kulttuurituottajille
Humak21 Jkl YP = yhteisöpedagogeille
Instagram-tilit
Facebookin lisäksi voit seurata jo hyvissä ajoin tärkeitä Instagram-tilejä opiskelujasi varten:
@jkltutorit
@jkljaosto
Opiskelijakunta HUMAKO
Meidän opiskelijoiden asioista vastaa Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. HUMAKO:n jäsenyys kannattaa, sillä saat jäsenyydellä opiskelijaetuja ja -alennuksia. Jäseneksi liittyminen onnistuu Liity jäseneksi -sivulta. Jäsenenä saat myös opiskelijahaalarit puoleen hintaan. Haalareiden testikappaleet saapuvat lukuvuoden alussa kokeiltavaksi kampuksellemme.
Voit myös opiskelun alettua hakea HUMAKOn paikallistoimintaan mukaan, joko tutoriksi tai
jaostoon. Lisätietoa paikallistoimijuudesta sekä HUMAKOsta löydät näiltä nettisivuiltamme.
Seurantaan kannattaa laittaa myös HUMAKOn somekanavat, jotta pääset seuraamaan mitä kaikkea meidän opiskelijakunnassamme tapahtuu.
Facebookista: www.facebook.com/Opiskelijakunta.HUMAKO
Instagramista: www.instagram.com/opiskelijakunta_humako/
Ohjelmaa
-
Tutustumispiknik ennen opiskelun alkua Kirkkopuistossa tiistaina 31.8.2020 klo 16! Seuraan saa liittyä myöhemminkin! Tapaaminen klo 16 kirkon pääovien edessä. Meidät tutorit tunnistat kirkkaan punaisista haalareista.
-
Kaupunkikierros torstaina 2.9.2020 klo 18. Tapaaminen Kirkkopuistossa pääovien edessä.
Jos tulee jotain kysyttävää piknikistä tai opiskelun aloittamisesta, voit ottaa rohkeasti yhteyttä myös tutorvastaaviin:
Jere 050 5023133
Satu 050 4431736
Tervetuloa opiskelemaan, nähdään syksyllä!
Innokkain terveisin, Jyväskylän tutorit!