HUOM! Info-maskotin takaa aukeava Opiskelijan Opas on pdf-muodossa. Uudet opiskelijat saavat painetun oppaan heti koulujen alkaessa.
HUOM! Info-maskotin takaa aukeava Opiskelijan Opas on pdf-muodossa. Uudet opiskelijat saavat painetun oppaan heti koulujen alkaessa.
Työoppijaksi HUMAKOlle
Sofian työoppiminen HUMAKOlla
HUMAKO haki työoppijaa kevätkesäksi ja päätin hakea paikkaa, koska se sopi aikatauluihini ja paikka oli sijainniltaan minulle edullinen. Otin yhteyttä pääsihteeri Mari Turuseen sähköpostilla, jonka jälkeen sovimme haastatteluajankohdan, jossa sain kuulla pääpiirteittäin työoppimisen tehtäväsisällön. Työoppimisaikani on yhteensä kuusi viikkoa, joista reilu puolet on jo takana. Peukaloita ei juuri ole ehtinyt pyöritellä, sillä minulle oli kasattu valmiiksi tehtäviä, joita olen saanut hoidettavaksi. Suurin projekti on ollut opiskelijan oppaan taittaminen ensi lukuvuodeksi, jota olen tehnyt melkein alusta asti lähes itsenäisesti. Toinen aikaa vievä homma on ollut keksiä mainoskampanjaa HUMAKOn järjestämille Mökkifestareille, jotka ovat syksyllä. Olen ollut myös miettimässä sinne sopivaa ohjelmaa ja kartoittanut eri vaihtoehtoja, minne festarit voisi sijoittaa. Lisäksi olen tehnyt kasan pienempiä tehtäviä kuten käynyt ostamassa arkistointimappeja ja kynän opiskelijan oppaan kannen piirtämistä varten, arkistoinut vanhoja jäsentietoja, miettinyt HUMAKOn uuden maskotin ilmeitä ja nimeä, istunut kokouksissa ja tavannut läjäpäin uusia tuttavuuksia sekä HUMAKin puolelta että HUMAKOsta. Työoppiminen on ollut kokonaisuudessaan hauska ja opettavainen kokemus. Olen saanut tehdä paljon itsenäistä työtä, mutta tarpeen tullen olen voinut kysyä neuvoa Marilta. HUMAKOssa saa vapaasti toteuttaa itseään ja kertoa uusia ideoita, joita toteutetaankin. Vanhoja kaavoja ei oikeastaan ole, joten lähes kaikkeen voi ehdottaa uutta tapaa toimia. Parasta on ollut hyvä ilmapiiri, sillä jokainen HUMAKOn toimija, jonka olen tavannut, on ollut todella positiivinen ja vastaanottavainen. Myös HUMAKin henkilökunta, joka toimii samoissa tiloissa, on avuliasta ja ystävällistä. HUMAKOsta saan varmasti hyvät eväät seuraaviin työoppimisiin ja muutenkin työelämään, sillä tehtävät ovat sopivan haasteellisia ja osaamiseni ensimmäisen vuoden opiskelujen jälkeen HUMAKissa on otettu hyvin huomioon. Vielä on jäljellä kahden suurimman projektin hiomista ja päivittäin eteen tulevia pikkujuttuja kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Suosittelen ainakin harkitsemaan HUMAKOa työoppimispaikkana. Lisäksi vatsalihaksia on tullut pidettyä kunnossa säännöllisillä nauruhetkillä Marin kanssa! --------------------------------------------------------------- HUMAKO on siinä tapauksessa juuri Sinua varten! Syksyllä toteutettavat Mökkifestarit ovat tarkoitettu kaikille HUMAKin opiskelijoille ja henkilökunnalle. Vaikka pohjustus on jo tehty, ideoita kaivataan vielä lisää ja konkreettisentyön tekijää myös. Suuren osan työajasta nielee tapahtuman tiedotus, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvitaan lisäkäsiä ja lisäaivoja. Mikäli haluat saattaa työnjälkesi suuren yleisön nähtäväksi, Mökkifestarit on turvallinen pilottiprojekti. Niistä kohutaan jo nyt HUMAKOn toimistolla ja ensi syksynä varmasti myös jokaisella HUMAKin kampuksella. Mitään pientä piperrystä ja vähän-sinne-päin -touhua ei siis ole odotettavissa, vaan reipasta festarimeininkiä ja rennon jämptiä työskentelyä. Lisätietoa HUMAKOn työoppimiskokemuksista ja -mahdollisuuksista saat HUMAKOn pääsihteeri Mari Turuselta, mari.turunen(at)humak.edu tai 044 - 257 88 84.
|